Wienin piiritys
ja maanpetos

Australialainen terroristi kirjoitti kivääriin, jolla hän tappoi 49 aseetonta muslimia moskeijassa: "Wien 1683". Tietenkin 90% muslimeista, jotka lukivat nämä sanat, eivät tienneet, mitä ne tarkoittivat. Joten lukekaamme aihe "Wien 1683" ja miksi tämä australialainen terroristi kirjoitti sen kivääriinsä.

Wienin taistelu käytiin ramadanin 20. päivänä vuonna 1094 AH / 12. syyskuuta 1683. Osmanien valtakunnan piiritettyä Wieniä kaksi kuukautta, taistelu mursi Osmanien valtakunnan ylivallan Euroopassa, kun Puolan kuningas Juhana III Sobieskin johtamat Puolan, Saksan ja Itävallan joukot voittivat taistelun ottomaanien armeijasta, jota johti suurvisiiri Kara Mustafa, ottomaanien joukkojen komentaja.

Ottomaanit ja Wien
Wienin valloitus oli pitkään ollut ottomaanien sulttaanien unelma, koska sillä oli strateginen merkitys Euroopan sydämen kauppa- ja kuljetusreittien hallinnassa. Joka kerta ottomaanit tyytyivät palaamaan Wienin muureilta saatuaan vaurautta ja kenties uusia osia Itä- tai Keski-Euroopasta Itävallan keisarikunnan kanssa tehtyjen sopimusten kautta.
Ensimmäinen piiritys oli tapahtunut Suleiman Suuren aikana, puolitoista vuosisataa aiemmin, sen jälkeen kun hän oli tunkeutunut Eurooppaan voitettuaan unkarilaiset kauheassa Mohácsin taistelussa. Suuren armeijat saapuivat Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin 3. päivänä Dhu al-Hijjahissa vuonna 932 AH / 10. syyskuuta 1526 jKr., tehden (Mührestanista) uuden ottomaanien provinssin ja vakiinnuttaen ottomaanien ehdottoman vallan Keski- ja Itä-Euroopassa.
Vuonna 1683 turkkilaiset piirittivät Wienin toisen kerran, mutta kreivi Starhamberg onnistui torjumaan turkkilaiset Kahlenbergin vuoren taistelussa. Sitten he valloittivat Budapestin takaisin Ottomaanien valtakunnalta vuonna 1686, oltuaan ottomaanien hallussa 145 vuotta.

Ennen taistelua
Saksa kilpaili ottomaanien kanssa Unkarissa ja Slovakiassa, ja ottomaanien suurvisiiri oli keskittynyt ajatukseen iskeä voimakas isku estääkseen Saksaa puuttumasta Unkarin asioihin. Kara Mustafa Paša suostutteli ottomaanien sulttaani Mehmed IV:n ja keisarillisen divaanin (ministerineuvoston) julistamaan sodan Saksalle. Suurvisiiri Ahmed Paša Köprülü lähti Edirnestä ja saapui Unkariin noin 120 000 sotilaan armeijan johdossa, varustettuna tykeillä ja ammuksilla, jotka oli kiinnitetty 60 000 kamelin ja 10 000 muulin selkään. Hän saapui Slovakiaan tuhoten kaikki tieltään tulevat sotilaslinnoitukset ja suuntasi kohti Nohzelin linnaa, joka sijaitsee Budapestin luoteispuolella, noin 110 km Wienistä itään ja 80 km Bratislavasta. Saksalaiset olivat linnoittaneet sen erittäin hyvin ja siitä tuli yksi Euroopan vahvimmista linnoituksista. Ottomaanien armeija aloitti piirityksensä Muharramina 13. Muharramina 1074 / 17. elokuuta 1663.
Ottomaanien linnan piiritys kesti 37 päivää, ja pakotti linnan varuskunnan komentajan pyytämään sen antautumista. Suurvisiiri suostui tähän sillä ehdolla, että varuskunta evakuoi linnan ilman aseita ja ammuksia. Tämä kampanja aiheutti valtavan mellakan Euroopassa ja kylvä pelkoa ja paniikkia sen kuninkaiden sydämiin yleensä. Tämän suuren linnan antautumisen jälkeen noin 30 itävaltalaista linnaa antautui ottomaanien armeijalle.
Tämä suuri valloitus johti Ahmed Köprülün etenemiseen armeijoineen valloittaen Määrin (Tšekkoslovakiassa) ja Sleesian alueet Keski-Euroopassa.

Sotaneuvosto
Suurvisiiri Kara Mustafa Paša kokosi armeijansa sotaneuvoston ja ilmoitti valloittavansa Wienin ja sanelevansa siellä ehtonsa Saksalle. Hän sanoi, että Yangkalen valloitus, Wienin avaimena pidetty kaupunki, joka sijaitsi 80 km Wienistä itään Rab-joen länsirannalla, ei alistaisi Saksaa eikä estäisi sitä puuttumasta Unkarin asioihin.
Kara Mustafa Pašan päätös aiheutti hämmennystä ja kiistoja ministerien keskuudessa. Ministeri Ibrahim Paša vastusti päätöstä väittäen, että sulttaani Mehmed IV:n halu oli vallata Yangkala ja hyökätä Keski-Eurooppaan ottomaanien kommandoprikaateilla ja että Wienin vastainen kampanja tapahtuisi todennäköisesti ensi vuonna. Kara Mustafa Paša vastasi, että armeijan oli vaikea koota uudelleen niin tiheästi ja vahvasti, ja että tämä asia vaatisi voimakasta, ratkaisevaa iskua saksalaisille, muuten sota heitä vastaan pitkittyisi, varsinkin kun Saksa oli tehnyt rauhansopimuksen Ranskan kanssa ja oli turvattu länsipuolella, ja että keisari Leopold oli sopinut Puolan kuninkaan Sobieskin kanssa Padolin alueen palauttamisesta, ja että Venetsia on sisällytettävä tähän sopimukseen, ja siten Venäjä ja muut Euroopan maat liittyisivät tähän kristilliseen liittoon Saksan rinnalla. Tämä edellyttäisi sen rikkomista ja tämän syntyvän liiton tuhoamista sinä vuonna, muuten sota pitkittyisi tuntemattomaksi ajaksi.

Euroopan kanta
Euroopan suurvallat kiirehtivät pelastamaan Wienin kukistumiselta. Paavi julisti ristiretken ottomaaneja vastaan ja määräsi Puolan kuninkaan Sobieskin rikkomaan sopimuksensa ottomaanien kanssa. Hän määräsi myös lähimmät eurooppalaiset ruhtinaat, Saksin ja Baijerin saksalaiset ruhtinaat, suuntaamaan Wieniin mahdollisimman nopeasti. Puolasta, Saksasta ja Itävallasta kokoontuivat eurooppalaiset armeijat, yhteensä 70 000 sotilasta. Lothringenin herttua jätti kokonaisjohdon Puolan kuningas Juhana III Sobieskille. Heidän valmistelunsa saatiin päätökseen perjantaina 11. syyskuuta, kun he kokivat Wienin kukistumisen olevan vain muutaman päivän päässä. Siksi eurooppalaiset päättivät ylittää väkisin ottomaanien hallitseman Donin sillan kustannuksista riippumatta, sillä tarvikkeita ei voitu toimittaa Wieniin ylittämättä tätä siltaa.

petos
Kara Mustafa oli sijoittanut Krimin hallitsijan Murad Karayn johtamat suuret ottomaanien joukot Donin sillalle, ainoalle lännestä Wieniin johtavalle tielle, estääkseen eurooppalaisten etenemisen. Murad Karay määräsi sillan räjäytettäväksi tarvittaessa.
Tässä tapahtui jotain, mitä kukaan, eivät ottomaanit eivätkä eurooppalaiset, ollut odottanut. Murad Karay petti islamin ja muslimit antamalla eurooppalaisten ylittää sillan ilman taistelua. Tämä johtui hänen vihastaan ja vihamielisyydestään Kara Mustafaa kohtaan. Mustafa Pasha vihasi Murad Karayta ja kohteli häntä huonosti. Murad puolestaan uskoi, että Mustafa Pashan epäonnistuminen Wienissä johtaisi hänen kaatumiseensa vallasta ja johtajan asemasta. Tälle petturille johtajalle ei koskaan tullut mieleen, että ottomaanien tappio Wienille muuttaisi maailmanhistorian kulkua. Siksi Murad päätti jäädä sivustakatsojaksi, kun eurooppalaiset joukot ylittivät Donyan sillan murtaakseen Wienin piirityksen liikauttamatta sormeaankaan. Lisäksi ottomaanien armeijassa oli ministereitä ja beyjä, jotka eivät halunneet Kara Mustafa Pashan valloittavan Wieniä, jossa sulttaani Suleiman Suuri oli epäonnistunut.

Ratkaiseva taistelu
Lauantaina, ramadanina 20. vuonna 1094 AH / syyskuun 12. päivänä 1683 jKr., kaksi armeijaa kohtasivat Wienin muurien edessä. Eurooppalaiset olivat iloisia siitä, että olivat ylittäneet Donnan sillan vuodattamatta pisaraakaan verta. Ottomaanien armeija oli hämmästynyt nähdessään eurooppalaiset edessään Donnan sillan ylityksen jälkeen. Mustafa Paša kuitenkin aloitti vastahyökkäyksen suurimman osan joukkoistaan ja osia eliittijanissaareista hyökätäkseen kaupunkiin. Turkkilaiset komentajat aikoivat miehittää Wienin ennen Juhana III Sobieskin saapumista, mutta aika loppui. Tuolloin sotilasinsinöörit valmistelivat toista suurta ja viimeistä räjähdystä päästäkseen kaupunkiin. Turkkilaisten kiirehtiessä työnsä päätökseen ja sulkiessa tunnelin räjähdyksen tehostaakseen sitä, itävaltalaiset löysivät luolan iltapäivällä. Yksi heistä astui tunneliin ja purki räjähdyksen juuri ajoissa.
Toinen suuri petos tapahtui ottomaanien armeijan oikeiston komentajan Oglu Ibrahimin taholta, kun hän vetäytyi taistelukentältä. Tällä vetäytymisellä oli suurin vaikutus ottomaanien tappioon. Kara Mustafa onnistui vetäytymään taistelukentältä järjestelmällisesti, ja paluumatkallaan Kara Mustafa teloitti sekä Murad Karayn että Oglu Ibrahimin, mutta tämä ei auttanut häntä sulttaani Mehmed IV:n luona, joka määräsi hänet teloitettavaksi.
Taisteluissa kaatui noin 15 000 ottomaanimiestä ja lähes 4 000 eurooppalaista. Ottomaanien armeija otti vetäytymisen aikana mukaansa 81 000 vankia, ja 59 päivää kestänyt piiritys päättyi.

Taistelun tulokset
Ottomaanien tappio Wienin muureilla oli käännekohta ottomaanien ja Euroopan historiassa. Wienin tappion myötä Ottomaanien valtakunta menetti hyökkäys- ja laajentumisvauhtinsa Eurooppaan. Tappio merkitsi umpikujaa ottomaanien historiassa. Kristillisen liiton armeijat siirtyivät myöhemmin valtaamaan osia ottomaanien alueesta Euroopassa seuraavien vuosisatojen aikana.

Miksi olimme mahtavia
Tamer Badrin kirja (Unohtumattomat päivät... Tärkeitä sivuja islamilaisesta historiasta)